Siirry pääsisältöön

Päivä 17 - Suosikkilainaus

Arundhati Royn Joutavuuksien jumalasta voisi poimia lainauksia melkein joka sivulta. Romaani on täynnä toistuvia kielikuvia, lauseita ja sanaleikkejä, joita ei voi muuta kuin ihastella ja makustella mielessään.

Yksi hienoimmista kohdista on lähellä romaanin alkua, jossa on perustellaan syytä sille, miksi romaanin tarina ansaitsee tulla kerrotuksi:

Ehkä on totta, että kaikki voi muuttua yhdessä päivässä. Että muutamat kymmenet tunnit voivat määrätä ihmisen koko loppuelämän. Ja kun niin tapahtuu, nuo muutamat kymmenet tunnit, kuin palaneesta talosta pelastetut tavarat - hiiltynyt kello, kärventynyt valokuva, korventuneet huonekalut - pitää kaivaa raunioista ja tutkia tarkoin. Säilyttää. Selvittää. 
Pienet tapahtumat, arkiset asiat lyödään rikki ja kootaan uudelleen. Ladataan uudella merkityksellä. Ja äkkiä niistä tulee kertomuksen valkoinen luuranko.

Vaikka Hanna Tarkan käännös kirjasta onkin hieno, sama kohta on jotenkin vielä runollisempi alkukielellä englanniksi:

Perhaps it's true that things can change in a day. That a few dozen hours can affect the outcome of whole lifetimes. And that when they do, those few dozen hours, like the salvaged remains of a burned house - the charred clock, the singed photograph, the scorched furniture - must be resurrected from the ruins and examined. Preserved. Accounted for. 
Little events, ordinary things, smashed and reconstituted. Imbued with new meaning. Suddenly they become the bleached bones of a story.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi