Yksi hienoimmista kohdista on lähellä romaanin alkua, jossa on perustellaan syytä sille, miksi romaanin tarina ansaitsee tulla kerrotuksi:
Ehkä on totta, että kaikki voi muuttua yhdessä päivässä. Että muutamat kymmenet tunnit voivat määrätä ihmisen koko loppuelämän. Ja kun niin tapahtuu, nuo muutamat kymmenet tunnit, kuin palaneesta talosta pelastetut tavarat - hiiltynyt kello, kärventynyt valokuva, korventuneet huonekalut - pitää kaivaa raunioista ja tutkia tarkoin. Säilyttää. Selvittää.
Pienet tapahtumat, arkiset asiat lyödään rikki ja kootaan uudelleen. Ladataan uudella merkityksellä. Ja äkkiä niistä tulee kertomuksen valkoinen luuranko.
Vaikka Hanna Tarkan käännös kirjasta onkin hieno, sama kohta on jotenkin vielä runollisempi alkukielellä englanniksi:
Perhaps it's true that things can change in a day. That a few dozen hours can affect the outcome of whole lifetimes. And that when they do, those few dozen hours, like the salvaged remains of a burned house - the charred clock, the singed photograph, the scorched furniture - must be resurrected from the ruins and examined. Preserved. Accounted for.
Little events, ordinary things, smashed and reconstituted. Imbued with new meaning. Suddenly they become the bleached bones of a story.
Ihana!
VastaaPoista