Siirry pääsisältöön

Päivä 02 - Kirja, jonka olen lukenut yli kolme kertaa

Lapsena tuli luettua kirjoja useampaan kertaan, nykyään harvemmin. Kuitenkin on tiettyjä lemppareita tai klassikkokirjoja, joihin palaan kerta toisensa jälkeen.

Aikuisiällä olen tainnut lukea yli kolme kertaa vain Arundhati Royn Joutavuuksien jumalan (joka tulee luultavasti mainittua myös jatkossa tämän haasteen tulevien päivien aikana...). Olen lukenut kirjan neljä kertaa englanniksi ja kerran suomeksi. Ensisijainen syy tähän on se, että tein tästä graduni, mutta pidän romaanista muutenkin kuin hullu puurosta. Kirja kestää hyvin useammankin lukukerran - tai jopa vaatii niitä, koska ensimmäisellä lukukerralla moni asia ei välttämättä aukene.

Muita vähintään kolme kertaa luettuja ovat Haruki Murakamin Kafka rannalla sekä J. R. R. Tolkienin pääteokset Tolkien-fanikauteni ajoilta: ainakin Taru sormusten herrasta, Hobitti ja Silmarillion on kahlattu läpi antaumuksella useampaan kertaan.

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Miia/Kolmas linja02 huhtikuuta, 2011 19:04

    Jännää, minun pitäisi siis varmaan yrittää lukea tämä toiseen kertaan. En nimittäin tiedä miksi, mutta ensimmäisellä (ja toistaiseksi ainoalla) lukemiskerralla tämä jotenkin onnistui pitkästyttämään, hampaita purren tahkosin loppuun. Voisin vaikka kokeilla miten menisi suomennoksen kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Karoliina / Kirjava kammari02 huhtikuuta, 2011 19:53

    Minustakin Joutavuuksien jumala on hyvä (olen lukenut sen vain kerran, tosin), mutta aika moni täällä blogimaailmassa on ollut vastakkaista mieltä.

    Minäkin luulen lukeneeni Tarun sormusten herrasta yli kolme kertaa.

    VastaaPoista
  3. Zephyr03 huhtikuuta, 2011 18:10

    Minäkin olen kuullut ja lukenut tästä hyvinkin vastakkaisia mielipiteitä. Mutta kaikkien ei tarvitse pitää samoista kirjoista. :) Suosittelen silti kokeilemaan uudestaan - ainakin minulle kirja avautui kunnolla vasta sillä toisella lukukerralla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää