Siirry pääsisältöön

Päivä 09 - Kirja jota vastoin ennakko-odotuksia päädyin rakastamaan

Tähän voisi vastata vaikkapa José Saramagon Luolan, koska se on jostain syystä ainoa Saramagon kirja, joka ei ole jäänyt minulta kesken vaativan kerrontatyylin takia ja josta olen jopa pitänyt! Tai Andreï Makinen romaanit, joihin suhtauduin jostain syystä etukäteen skeptisesti, mutta joista yhden päädyin jo nostamaan viime vuoden parhaimmaksi.

Suurimman yllätyksen viime aikoina on ehkä kuitenkin tarjonnut Peter Franzénin Tumman veden päällä, johon suhtauduin etukäteen suurella varauksella Franzénin näyttelijänuran ja julkisuuskuvan takia (aika epäreilua, tiedän...). Pelkäsin kaikista positiivisista arvosteluista huolimatta, että kirja on vain itsesääliä tihkuva omaelämäkerrallinen tilitys julkkiksen vaikeasta lapsuudesta. No, omaelämäkerrallisuutta ja vaikeaa lapsuutta tästä löytyy, mutta millaista! Minusta Tumman veden päällä lyö helposti laudalta muut poikakuvaukset menneiltä vuosikymmeniltä (Olli Jalosen ja Hannu Väisäsen romaanit ainakin).

Kommentit

  1. Löysin Franzenin kirjan kuluneella viikolla kirjastosta ja aion pian lukea sen. Pidän mielessäni nämä kirjablogien mietteett ja voi olla, että itsellänikin on hieman ennakkoluuloja siihen, että pystyykö F. lyömään Poikakirjan, josta pidin.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olin tosi positiivisesti yllättynyt, Tumman veden päällä on oikeasti hieno kirja!

    VastaaPoista
  3. Tämä on myös yksi minun tämän päivän valinnoistani (kunhan sinne asti pääsen - vielä tunti aikaa tätä vuorokautta...), hieno kirja!

    VastaaPoista
  4. Kyllä, ennakkoluuloja oli minullakin, ja päädyin positiivisiin tunnelmiin. Mutta ei tämä yllä Jalosen Poikakirjan lähellekään :)) Eläköön makujen moninaisuus.

    VastaaPoista
  5. Minulla oli vähemmän ennakkoluuloja, sillä olin juuri monien blogeista lukenut, että kirja on ennakkoluuloista huolimatta hyvä. Olihan se. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista!

    Tätä tosiaan verrataan Poikakirjaan vähän joka paikassa, mutta makuasiahan se on, kummasta pitää enemmän. :)

    Muiden blogiarvioiden kautta tulee usein muodostettua kirjoista tietty kuva jo ennen niiden lukemista, mutta onneksi mielipiteet myös vaihtelevat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude